Tapaus 1: Jusa

Vinttikoirat ja nämä FCI:n vitosryhmän wannabe-sellaiset ovat kovin saalisviettistä porukkaa, jolle erilaiset lelunrepimiset ovat usein se paras palkka, valistetaan useassa lähteessä. Jusa on jättänyt nekin tekstit lukematta, ja viilannut saalisviettinsä koskemaan hyvin yksiselitteisesti vain elävää riistaa. Jopa siinä määrin, että vaikka elävät gerbiilit ovat hienointa, mitä meiltä kotoa sen mielestä löytyy (viiden vuoden kiellot koskien sen myyrästysloikkia terraarioiden edessä ovat kaikuneet puolikuuroille korville), kuollut gerbiili ei ole kiinnostava. Paitsi, jos se tekee äkkinäisen liikkeen, kuten kierähtää kädeltä muutaman sentin matkan lattialle. Lattialla vedetty kuollut gerbiili ei ole kiinnostava. (Kyllä, minulla on juuri näin groteskit vapaa-ajanviettotavat.)

Leluista Jusa ei ole välittänyt suuremmin koskaan. Sen mielestä parasta hyötykäyttöä lelulle on elvistellä yksi kierros kämpän ympäri, "katsokaa, mikä mulla on!", ja etsiä sitten hyvä paikka, jossa nyppiä lelun sauma auki ja täytteet pihalle. Yritin joskus opettaa sitä innostumaan motivointipatukoista, sillä seurauksella, että se kanniskeli toisen niistä jonnekin Westerkullan kartanon sänkipellolle - ja jätti sinne. Iltahämärissä en enää löytänyt sitä, joten tarkoitus oli etsiä näppärä pieni nahkarulla seuraavana iltana, mutta peltopa oli kynnetty työpäiväni aikana. Odottelin toiveikkaasti motivointipatukkapuun kasvavan viljapellolle, mutta turhaan.

Reilu vuosi sitten Jusa alkoi - piristyttyään muutenkin vyöhyketerapiakäyntien myötä - tarjota kotona milloin mitäkin vanhaa sukkaa heitettäväksi ja jonkun verran myös revittäväksi. Mutta sen innostus kesti vain hetken kerrallaan, ja lisäksi sekä leikkihetken ajan että itse lelun piti olla sen valitsemia, jos halusi saada sen osallistumaan tosissaan. Juu juu, koira ei saa päättää, koska leikitään. Meille tämä oli kuitenkin niin iso juttu, huomioiden, ettei koira ollut koskaan aiemmin neljän vuoden aikana innostunut ihmisen kanssa leikkimisestä mitenkään päin, että tästä päätettiin tinkiä. Kunhan se nyt leikkii edes joillain säännöillä alkuun.

Koiralla ei kuulemma myöskään saa olla leluja koko ajan tarjolla. Lelujen saatavuudella ei kuitenkaan ole ollut mitään vaikutusta kummankaan koiran leikki-intoihin, joten nyt muutama lelu on koko ajan koirien saatavilla. Josko nuo leikkisivät edes keskenään sitten. Parhaat lelut on kyllä survottu turvaan treenireppuun, kaappiin tai hattuhyllylle.

Tällä hetkellä Jusan saa innostumaan leikistä myös minun aloitteestani ja minun valitsemillani leluilla, mutta vain sisällä. Ulkona on aivan sama, tarjoanko tennispalloa, pehmolelua vai mitä, mikään ei kelpaa. Alleviivatun "minulla on kivaa juuri löytämäni kepin kanssa" -demonstraation jälkeen Jusa alentuu leikkimään kepillä sentään. Useimmiten. Palkkioksi asti ei keppikään riitä kuin hetkellisessä mielenhäiriössä.

Tapaus 2: Jaro

Jaro puolestaan leikkii mielellään leluilla, varsinkin noutamista. Sen sijaan ihan suoranaisesti palkkiona leluja on käytetty meillä aika vähän, osittain varmaan siksikin, kun siihen ei ole Jusan kanssa koskaan tottunut. Sitäpaitsi valmiiksi täytetty treeninamipussi on niin näppärä ripustaa vyönlenkkiin uloslähtiessä, verrattuna Kongin survomiseen housuntaskuun. Treeniliivi? Sellainen on hankintalistalla. Jo vuodesta 2004, tai jotain sen suuntaista.

Jaro jaksaa noutaa lelua loputtomiin, mutta taisteluleikki väsyttää sen henkisesti jo muutaman toiston jälkeen. Hyvin ohjaajapehmeälle koiralle lienee kova pala pistää edes leikisti hanttiin. Lisäksi se ei osaa leikkihetken päättyessä alkaa tarjota toimintoja, kuten toivoisin. Sen kanssa ollaan onneksi edistytty jo sen verran, että kun muutun itse passiiviseksi, se irrottaa lelusta kohtuullisen nopeasti - niksi, jolla se on saanut leikin alkamaan uudestaan. Nyt tarvitaan enää jotain lisäliikehdintää siihen irrottamisen ja uuden leikin väliin.

Tapaus 3: ohjaaja

Hei, olen Hanne ja olen lelunheittorajoitteinen: tähtään vimmatusti ja viskaan ankarasti, ja lelu päätyy silti ihan minne sattuu. Jos  se lentää pitkälle, se on sitten puussa tai vastaavaa. Lisäksi olen lahjakas jättämään sormeni vauhdissa kohti ryntäävän petoeläimen suuhun. Petoeläimet, tai ainakin se ryntäävä yksilö, onneksi tiedostavat tämän ja pyrkivät varomaan vähän. Lelunkäsittelytaitoni vaativat kuitenkin joka tapauksessa vähän viilausta. Olisi mukavaa muistaa, että lelua ei tarvitse survoa koiran suuhun, vaan että olisi tehokkaampaa vetää sitä poispäin. Tässä kohtaa edistyn sentään hieman paremmin kuin avomieheni, joka heitti eilen Jusaa Kongilla päähän.

 

Suunnitelma

Kesällä on pelkkää aikaa, varsinkin näin kesätyöläisellä. Päätin kuitenkin jo keväällä, että nyt katsotaan, mitä tälle tilanteelle voidaan tehdä. Lelupalkkaaminen kun tuntuu olevan Se Juttu koirankoulutuksessa, katsoo mihin suuntaan tahansa. Täytyy siinä kai jotain ideaakin siis olla.

Kesäprojektin tavoitteena on

- opettaa Jusa innostumaan leikkimisestä niin, että sen voi palkata myös leluilla

- opettaa Jaro tarjoamaan erilaisia käytöksiä leikin päättyessä

- opettaa molemmat kestämään useampia toistoja myös lelupalkattuna (5-10, kuten naksutellessakin) ennen taukoa, ja myös häirittynä

- opettaa minut säätämään lelujen kanssa ylipäätään, saati sitten palkkaustarkoituksessa

Kokeellinen deadline laitettakoon syyskuun ensimmäiselle päivälle. Silloin ei tarvitse olla vielä valmista, mutta reilua edistymistä kyllä toivotaan. Suunnitelmia ja aikatauluja muutetaan sitä mukaa, kun homma etenee tai on etenemättä.