Kaikki kunnioitus eläinlääkäreille, mutta nyt tulee taas turhautuneen koiranomistajan näppikseltä vähän vähemmän mairittelevia sanoja joidenkin ammattikunnan edustajien asiakaspalvelutaidoille. Tai miksi sitä nyt kutsutaankaan. Mäkätän joskus antaumuksella lisää siitä, miksi eläinlääkäri muka olisi asiantuntija eläinten jalostuksessa tai ruokinnassa (niitäkin kyllä opiskellaan se 5 v yliopistossa, mutta ihan eri tiedekunnassa), nyt menee kaikki tarmo siihen, että joillekin lääkäreille on niin helkkarin vaikeaa ohjata potilaita eteenpäin.

Eläinlääkäriksi opiskellaan kuusi vuotta, mutta praktiikkaoikeudet saa ymmärtääkseni viiden vuoden jälkeen. Tuossa puolessa vuosikymmenessä pitäisi siis opetella nautojen hevosten sikojen kissojen koirien sairaudet ja niiden hoito, ja siihen vielä ne "eksoottiset eläimet" päälle. Siis jyrsijät, lemmikkilinnut ja matelijat. Vertailun vuoksi: ihmislääkäri opiskelee yhtä pitkän ajan, mutta vain yhtä eläinlajia. Silti meillä on yleislääkäreiden lisäksi myös ortopedeja, gynekologeja, pediatreja... Ihan maalaisjärjellä ajateltuna pääsemme siis väistämättä johtopäätökseen, ettei yksi eläinlääkäri voi edustaa suurinta osaamista joka rintamalla.

Tämä ei nyt sinänsä liity koiriin, mutta aiheeseen sen verran, että kerron hienon pienen anekdootin hyvästä eläinlääkärin toiminnasta edesmenneen chinchillani tapauksessa. Vuoden sopuisan yhdessäelon jälkeen pariskuntani naaras oli nimittäin eräänä yönä tempaissut puolisoaan turpaan aika huolella. Revitty sulho piti saada hoidettavaksi ja mieluummin äkkiä, koska töihinkin piti lähteä. Soittelin silloiset vakiolekurimme - jotka jyrsijöistä oikeasti siis tietävätkin - pääkaupunkiseudulta läpi, mutta vapaita aikoja ei ollut missään. Lopulta soitin suunnilleen lähimmälle asemalle, jonka osaamisesta nukutusaineille äärimmäisen herkän chinchun kohdalla minulla ei ollut aavistustakaan. Vastaanottohenkilö kuulosti hiukan hämmentyneeltä, ja sanoi lauseen, josta kyseiselle asemalle ropisi jo lisäpiste: "Odotatko pienen hetken, käyn kysymässä eläinlääkäriltä." Seuraava lause korjasi potin kotiin: "Meillä ei kyllä ole koskaan tuollaista eläintä hoidettu, mutta jos et mistään muualta saa aikaa, niin tuo se tänne, tehdään parhaamme."

Minulle siis annettiin rehellinen arvio osaamisesta - tai sen puutteesta - ja voin sillä perusteella tehdä mielestäni järkevimmän ratkaisun. Chinchilla meni kyseiseen paikkaan hoidettavaksi, ja lopputulos oli hyvä.

Koiriin takaisin. Mainitsin aikaisemmin, että Jusa ei enää sulata luita, vaan menee jopa hyvin pieni- ja rustoluisista broilerinsiivistä ripulille. Aiheesta käytiin eläinlääkärillä ja saatiin antibioottikuuri. Hoitavan lääkärin näkemys ongelman syystä (joka mielestäni on myös erinomaisen tärkeä hoitaa, oireiden lisäksi) oli "niin, kaikki koirathan eivät sulata luita ruokavaliossaan lainkaan". Ok, eivät sulatakaan, mutta nyt puhutaan siis koirasta, jolle ne ovat olleet pääasiallista ravintoa viimeiset 5½ vuotta. Ei se nyt hitto vie ole normaalia, että ruuansulatus muuttuu kuin katkaisijasta kääntäen ihan yhtäkkiä! Ja samaan syssyyn menee oikeastaan sekin, että "kas, koirallanne on sittenkin selkärangassa jotain, kirjoitanpa kipulääkkeet ja hyvää päiväjatkoa".

Miksei voi sanoa suoraan, että "minulla ei kyllä ole tältä alalta riittävää osaamista, suosittelen kysymään ortopedia / neurologia / dermatologia vaikkapa..."? Pelätäänkö, ettei asiakas tule ensi kerralla juuri sille Meidän asemalle vai mitä?

Suurin osa koiranomistajasta varmaan raahaa mustin seuraavallakin kerralla outojen oireiden ilmestyttyä sille lähimmälle asemalle. En edes minä, kaikessa neuroottisuudessani, viitsi ensimmäisenä hätyytellä spesialisteja, joille on usein pitkät jonotkin. Ensin mennään lähilääkärille, jonka toivon hoitavan ensiavun, ja mikäli se ei riitä - ongelma palaa tai on massiivisempi kuin minkä hoitoon siinä paikassa pystytään - olisi kiva, että reippaasti annettaisiin sitten vinkkejä, minne seuraavaksi. Eikä jätettäisi sitä syytä ratkomatta siksi, kun antibiootilla ja Rimadylillahan ne oireet poistuu. Tai ainakin peittyy.

Ja siis syy, miksi olen nyt niin kiukkuinen on se, että olen kahtena yönä saanut taas kuljettaa ripuloivaa koiraa pitkin katuja, ja olen ilmeisesti liian vanha selvitäkseni hyväntuulisena neljän tunnin yöunilla. Joo, oma on varmaankin vikani, mitäs menin kokeilemaan, voiko Jusa sittenkin jo syödä niitä siipiä. Ne nyt ovat silti tuon koiran normaalia ruokaa, ja jos se ei niitä kestä, jotain on vialla. Pienimuotoisesti vain jurppii, kun ei edes tiedä, millä nimellä pitäisi lähteä koirien ruuansulatusvaivoihin erikoistunutta eläinlääkäriä etsimään.

KVG sitten vain.