Vietin viikko sitten iloisen viikonlopun mudiharrastajaystäväni hoteissa Joensuussa. Reissu oli naamioitu jyrsijätoiminnaksi, mutta oikeasti suurin osa ajasta ja tarmosta käytettiin koira-asiavimmailuun ja pörröisten paimenien lääppimiseen. Ystäväni mudillien lisäksi pääsin hipelöimään myös kolmea muuta pohjoiskarjalaiseksi heittäytynyttä unkarilaiskoiraa. Kaikki hyvätapaisia ja faaraokoira-asteikolla mitattuna jopa rauhallisia - ymmärtääkseni jollain absoluuttisesti oikeammalla asteikolla mudiakin kuitenkin pidetään vilkkaana koirana. Ainakin ne olivat absoluuttisen oikeasti nirsoja! Voi jösses, kuka oikeasti on kuullut koirasta, joka ei suostu syömään lohennahkaa tai omenaa? Okei, minäkin elin sellaisen kanssa, vielä neljä vuotta sitten. Jaro on nähtävästi opettanut sekä minut että ex-nirson Jusan omille tavoilleen: koira syö kaiken mitä koiralle annetaan, ja vähän ylimääräistäkin. Jarpsin mielestähän siis raja vedetään juuri ennen raakaa sipulia ja sitruunaa, vielä limettikin on faaraokoiran lempiherkkua! (Jusa ei ole ihan näin anteeksiantavainen, sille maistuvat appelsiinistakin enää vain ne makeimmat palat.)

Reissuun kuului myös visiitti talouteen, jossa wannabe-merlen mudipojan lisäksi asui kaksi saksanpaimenkoiraa (isoon urokseen olin ihan lääpälläni, vaikkei sakemanni edelleenkään oma rotuni ole) sekä umpikäyttölinjainen malinois. Jälkimmäistä ei olisi rotuisekseen tunnistanut - oma arvaukseni olisi osunut belgin ja jonkun molossin risteytykseen, jos olisi pakotettu arvaamaan...

Sattuneesta syystä tuli sitten puhuttua koirien näyttely- ja käyttelylinjoistakin, ja jossain vaiheessa keskustelu meni seuraavaan tapaan (lähtien kai jostain heitostani mudeihin liittyen?):

Minä: "No ei faaraokoirissakaan virallisesti muka käyttölinjaa ole, mutta ei se estänyt sua kertomasta kaverillesi, että Jaro on käyttölinjainen."
Ystäväni: "Nii, mutta Jaro näyttää käyttölinjaiselta."

Toistaessani - edelleen hilpeänä - tätä keskustelua toiselle koiraharrastajatuttavalleni vastaanotto oli tyrmistynyt. "Miten se nyt noin pahasti sanoi? Eihän Jaro nyt niin ruma ole."

Taas nauratti holtittomasti. Alan epäillä, että vika ei olekaan maailmassa, vaan minussa. Eivaantajuu.com.
(Suunnittelin muuten, etten käyttäisi hymiöitä tässä blogissa, koska sorrun helposti tyrkkäämään sellaisen joka kappaleen loppuun. Tähän kohtaan on kuitenkin välttämätöntä lisätä tunnelmia kuvaava )

Jusa ja Jaro ovat varsin erinäköisiä, ja joo, jos vertaillaan jakautuneiden rotujen näyttely- ja käyttölinjoja, niin kylläpähän ne erot vain selittyisivät siististi sillä, että Jaro olisi käyttöpuolen koira, ja Jusa näyttelylinjainen. Tottahan siinä siis lähinnä puhuttiin. Toisekseen, ystäväni tietää varmaankin ihan hyvin, että lähes poikkeuksetta pidän käyttölinjaisten koirien ulkonäöstä enemmän kuin näyttelylinjaisten (Jusa tosin on maailman kaunein joka tapauksessa, koska se on Jusa). Ei siis tarvinnut olla hiljaa siksi, ettei loukkaisi allekirjoittanutta. Minähän jaksoin taas yllättyä, kun joku kyseli Lemmikkipalstoilla suursnautsereista, ja mainitsi haluavansa näyttelylinjaisen, ettei saa mitään ravunsyöttiä (henk. koht. mielpiteenäni: johan siinä taas ollaankin fiksuilla perusteilla palveluskoiraa hankkimassa - onnea vain).

Useimmiten kun käyttö- ja näyttölinjojen ulkonäöstä ja omista prioriteeteistani tulee puhe, minulle lyödään nopeasti eteen kuva jostain oikeasti huonorakenteisesta (=epäterveesti rakentuneesta) käyttiksestä, ja sitten lällätellään päälle, että joo-o, ai että tällainen kaunis, no huh-huh, jne. Olen alkanut tuumia, josko pitäisi kerätä vastapainoksi läjä kuvia erirotuisista huonorakenteisista näyttelykoirista, voisi sitten jatkossa vastata samalla mitalla. Faaraokoirissahan yksi varsin menestynyt yksilö on päässyt oikein koirien rakennetta esittelevään kirjaankin - esimerkiksi väärin rakentuneesta etuosasta. Niin että se siitä absoluuttisesta totuudesta siihenkin suuntaan... Mutta en taida viitsiä moiseen ryhtyä. Laiska mikä laiska, ja ajastakin on olevinaan pulaa.

Ylilyöntejähän on molemmissa linjoissa. On notkoa selkärankaa tuolla ja köyryä selkää täällä, liikaa kulmauksia tuolla ja liian vähän kulmauksia tuolla - yhteinen tekijä on sentään se, että heikko kuono on ruma kaikilla. Nyrkkisääntönä olen kuitenkin ollut huomaavinani, että käyttölinjaisilla koirilla on tavallisesti kevyempi ja tasapainoisempi rakenne, niiden liikkeet ovat taloudellisemmat ja niillä on niukempi turkki. Ja henkilökohtaisesti nämä ovat piirteitä, joita pidän paitsi käyttökelpoisina, myös kauniina. Myös omien koirieni kohdalla. Heikko rakenne on rumaa, tuli heikkous sitten kumman ääripään ylilyönnistä tahansa.

"Riittävä" ja "kohtuullinen" lienevät avainsanoja  koiraestetiikassani.