Uhkailunsa toteuttaen Hannu lähti maanantaina jälleen HVK:n treeneihin Jaron kanssa - korvatulppien ja läppärin kanssa. Jarppa juoksi 350 m lähtien suljetusta kopista, ja treenareiden tuomio kuului että valmista kauraa, koejuoksuihin nyt. Seuraavaksi siis tiistaitreeneihin... Huikamala.

Valitettavasti unohdin evästää Hannua siitä, miten näillä helteillä odotetaan vuoroa urheilijanuorukaisen kanssa. Lähinnä siis että  "pysy niin kaukana radasta, ettei koira huuda koko aikaa". Koska tämä jäi sanomatta, koira oli epäilemättä korvatulpattomien kanssaeläjienkin riemuksi paukuttanut harmihaukkuaan tauotta reilu 2 h ennen omaa vuoroaan. Siihen päälle siis keskimatkan verran vieheen perässä (josta se kyllä palautui moitteettomasti alta aikayksikön) ja jäähdyttelykävelytysten jälkeen kuumaan autoon ja kotiin, jossa urheilijanuorukainen sai vapaasti vielä nautiskella parilitraisen vesikupin antimista... Arvatkaa, päättyykö tämä hyvin? Joo, ei pääty.

Muutama päivä meni, ennen kuin päästiin juomis-vesipissa -kierteestä. Säännöstelty pääsy juomaan, elektrolyytti- ja kaliumlisää, rasvaa sekä hiilihydraatteja ruokaan. Liikunnaksi tietysti pelkkiä hihnalenkkejä. mutta niitä sitten ainakin viidesti vuorokaudessa - eikä sekään ollut alkuun tarpeeksi tiheään. Jarolle on muuten sanottava kunniaksi, että se kävi työpäivien aikana pissalla vessassa pöntön edustalla, mistä jäljet oli edes helppo sitten huuhdella pois...

Tarinan opetus: älä tee näin. Onneksi selvittiin kuitenkin näin vähällä. Ilmeisesti hypokalemia oli varsinainen ongelman aiheuttaja, jatkossa pitänee näille säille miettiä kaliumlisää sitten. Ja hillitä sitä radanvarsiriehuntaa.