Tällaisina päivinä - lienee niitä tämän kesän harvoja oikeasti helteisiä hetkiä, tai sitten olen vain nukkunut niiden muiden yli - sitä osaa olla onnellinen, että kahdesta koirasta edes se varsinainen harrastusyksilö juo mielellään ja melkein käskystäkin. Jaron kanssa oli helppo käydä auringon paahteesta huolimatta puuhastelemassa agilitykentällä, kun tauoille sen voi lähettää kentän ainoaan varjoisaan nurkkaan "mee juomaan" -kehotuksella. Ja sehän juo. Jos ei muuta, niin siinä vaiheessa, kun kuppia nostaa vähän ylemmäs. Vertailukohtanahan on siis Jusa, joka tuntuu juovan kunnolla vain minun tullessani kotiin. Treenikentällä se korkeintaan lipaisee vettä kerran, ja siitäkin ihmeestä voi jo piirtää raksin seinälle.

Mutta tänään mukana oli siis vain Jaro, sekä kuljetusteknisistä (ruuhka-aikainen metro) että tosiaan nesteytyksellisistä syistä. Tehtiin helppoa ja vauhdikasta rataa, jossa oli pari kauempaa lähetystä puomille ja A:lle. Jälkimmäiselle Jaapi kiipesi moitteetta, mutta puomilla se ohitti ylösmenorampin pari kertaa, lähtiessään turhan tiiviisti perääni (oma kulkusuuntani kun kääntyi heti lähetyskäskyn jälkeen melkein 45 astetta oikealle). Piti siis saattaa koiraa vähän pidemmälle ennen suuntaamista kohti seuraavaa tapaamispaikkaa. Tuli mieleen sellainenkin ajatus, olisiko "kiipee" vakiintunut agikentän ulkopuolisissa treeneissämme tarkoittamaan enemmän A-estemäisiä objekteja? Pitäisikö puomille kehittää uusi, ihan oma käskynsä?

Treenin lopuksi kokeiltiin eri reittejä hyppyneliössä pyörien. Testiajossa - ensimmäistä kertaa agilitykentällä - oli myös se koulun kentällä iltaisin harjoiteltu takaakiertokäsky, joka toimi ihan tyrmistyttävän hyvin! Ei ikinä uskoisi, että nyt puhutaan samasta koirasta, jolle piti opettaa istuminen kymmenessä eri paikassa, sen ollessa tiukasti sitä mieltä, että "istu" makuuhuoneessa on Ihan Eri Asia kuin "istu" olohuoneessa... Valtavan fiksu pieni faaraokoira!

Omistaja oli muuten taas kerran vähän vähemmän fiksuna, sillä kun koiralla oli kuuma, kastelin sen turkkia vedellä: varsinkin päätä ja kaulaa, mutta myös kroppaa. Ja sitten taas jatkettiin treeniä. Siinä kuivalla kivituhkakentällä. No, ei sillä, on ollutkin pitkään suunnitteilla pestä Jaro. Nyt sitä ei voinut enää lykätä, mies olisi saattanut saada kohtauksen väsyneen urheilijanuorukaisen rojahtaessa sen kylkiinsä tarttuneen pöly-klähmä-tahmakerroksen kanssa sänkyyn.

Suosittelisin kaikille muillekin miedosti irish creamin tuoksuista koiranshampootamme, mutta se on näköjään alkanut aiheuttaa vähän hilseilyä Jarollekin. Pahus.