Käytiin päivällä pellolla Jaron kanssa, juuri ennen sadekuuroja. Otin kameran mukaan ikuistaakseni sen liikkumista - viime viikon peltovaelluksella kun olisi ollut noin miljoona hetkeä kuvata ravaava tai laukkaava faaraokoira suoraan sivulta, ja ihan ilman mitään avustajia. En ottanut huomioon, että jos ja kun pysähdyn tähtäämään, Jaro tulee poikkeuksetta katsomaan, teenkö jotain mielenkiintoista.

Onhan sitä kiva siis pitää irti juuri tuosta syystä, en valita, mutta liikekuvat ovat sitten kaikki tällaisia (ja sori vaan kuvien laatukin, osaamaton kuvaaja ja pokkarikamera):

 

 

 

Tai jos ei se juossut kohti, se pysähtyi juuri kun laukaisin...

 

Pöljä mikä pöljä...

 

Pysyi se hetken paikallaankin (koska käskin).

 

Illalla ruokakaupassa kassamyyjäkseni sattui Jaro-niminen nuori mies. Ja kuinka ollakaan, ihmis-Jaro oli ihan tismalleen yhtä iloinen ja sählä kuin koira-Jaro, ja vähän niin kuin odotin, että hetkellä millä hyvänsä mies irvistää iloisesti ja ponkaisee kassapöydän takaa puremaan nenästä. Meinasin revetä ihan totaaliseen huutonauruun kesken maksamisen tämän vision ilmestyttyä mieleeni, mutta ankaralla keskittymisellä sain tukahdutettua sen suupielten nykimiseksi ja veden valumiseksi silmistä. Mahtoi taas maine kasvaa.