Pääsin vihdoin viime viikolla Jaron kanssa ratatreeneihin. Ensimmäinen kerta tänä kesänä - tällä menolla eläinparalle ei saada sitä ratakirjaa ikinä. Sillä oli kuitenkin erinomaisen hyvä käsitys siitä, mitä treeneissä tehdään (volinakin alkoi jo parkkipaikalle käännyttäessä), eikä se lähtökoppikaan ollut enää varsinaisesti ongelma. Jotta tätäkään projektia ei saataisi kuitenkaan sujumaan ongelmitta, työvuorosuunnittelussa ollaan päätetty, että Hanne on töissä kaikki maanantai- ja tiistai-illat. Olin vajoamassa epätoivoon, kunnes kuvaan astui huomaavainen keponi, joka ilmoitti voivansa viedä "pennun" treeneihin. (Tästä muuten huomaa, että meille pitäisi ehkä ottaa kolmas koira. Jaro on 4½ v, ja edelleen siitä puhutaan sujuvasti pentuna.)

Ohjeistin miehen noin miljoonaan kertaan siitä, mitä pitää treenata (2-3 lyhyttä vetoa, suljetusta kopista), miten Jaro kopitetaan, miten jäähdytellään, miten... Ohjeiden ansiosta, tai niistä huolimatta, treenit menivätkin kuulemma mallikkaasti, ja koira on treenien vetäjien mielestä "valmista kauraa". Yllätyksekseni Hannu oli suostuvainen lähtemään yksinään treeneihin toistekin. Ensi kerralla pitää vain ottaa kuulemma mukaan korvatulpat ja läppäri. Ei kai siinä mitään sitten. Tekosyyt "miksi koirani ei ole vieläkään tehnyt koejuoksuja" alkavat käydä vähiin.