Kävimme Jaron kanssa tänään fysioterapeutilla. Se kuuluisa Hullu Koiraihminen ajaa kirjaimellisesti toiselle puolelle pääkaupunkiseutua päästäkseen suositellulle fysioterapeutille... Rispektiä, pliis!

Jarppa tapansa mukaan hurmasi puoli vastaanottohenkilökuntaa (ja ilmeisesti myös terapeutin) hymyilemällä iloisesti jokaiselle näkemälleen ihmiselle, mangustoimalla vastaanottotiskin takana - ja olemalla noin ylipäätään nyt vain niin kovin Jaro.

Vaan löydökset eivät olleet niin kovin hyviä: Jaron lantio oli ihan vinossa. Mahdotonta sanoa, mistä ongelma on oikeasti saanut alkunsa - ottaen huomioon, että Jaron kipukynnys on jossain stratosfäärin tietämillä, ja että sillä edelleenkin on huomattavasti enemmän vauhtia kuin järkeä - mutta ensimmäisenä tuli mieleen viimevuotiset HVK:n maastot. Ihan vain fysioterapeutin "tällaisista ongelmat syntyvät"-kuvailua kuunnelleena. Videolla ( http://www.youtube.com/szeretni#p/a/u/0/s9G_ZdJKvMQ - kohta 00:30) näkyy, miten Jaro meinaa kaatua, mutta saa itsensä kuitenkin jaloilleen ja jatkaa kisaa. Noiden kisojen jälkeen Jarppa on saanut noottia agilitytreeneissä, että ihan kuin selkä olisi jumissa - mitä ei koskaan tapahtunut ennen kisoja. Pistäähän se miettimään. Ainakin sen verran, että jatkossa, jos koirani tekee mitään muuta kuin oppikirjapuhtaan suorituksen, vien sen fyssarin koplattavaksi. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Ensi maanantaina mennään uudestaan. Ja ensi keskiviikkona onkin sitten röntgenkuvien vuoro, jonka jälkeen hysteriaan taipuvainen omistaja saa (toivon mukaan) luopua sellaisista ajatuksista kuin "olen rikkonut koirani raakaruokkimalla", "koirallani on nivelrikkoa kaikissa tunnetuissa nivelissä", jne. Ensisijaiseksi ongelmaksi nyt jää, miten hemmetissä Jarojuhani pidetään rauhallisella liikunnalla pari seuraavaa päivää...?