Unohtui kokonaan, että olin luvannut kirjata leikkipalkkausprojektin väliaikatilanteen syyskuun ensimmäisenä päivänä. Deadline muistui tänään mieleen, kun hilluimme agilitykentällä pikkuveljeni kuvattavana, ja etupäässä lelujen voimin. Eli edistystä on siis tullut.

Tapaus 3: Ohjaaja

Sen jälkeen, kun leluprojekti julistettiin alkaneeksi heinäkuun alussa, olen onnistunut vähentämään merkittävästi lelujen tunkemista koirieni suuhun. Rystysissä on tosin hiukan naarmuja ja kynsinauhoissa satunnaisia verenpurkaumia, mutta näistä osa on tullut namipalkatessakin. Rapatessa roiskuu. Lisäksi olen heittänyt Jaroa lelulla kylkeen (vahingossa) vain viidesti ja Jusaa (tarkoituksella) kahdesti. Kertaalleen tungin lelun samaan housuntaskuun, jossa oli nameja, mutta tätä virhettä en ole toistanut. Käytin sen viisi minuuttia, jonka koira oli täysin poissa pelistä imuroidessaan lelun mukana maahan lentäneitä nameja, ansaittuun itsekritiikkiin ja otin opikseni. Matkan varrella tajusin myös miettiä hiukan omaa kehonkäyttöäni, ja tällä on ollut suurta vaikutusta varsinkin Jusaan. Nykyään jo melkein miettimättä muutan leikin alkaessa asentoani hieman kyykistyneeksi - tai oikeastaan takapainoisesti kumartuneeksi (tervetuloa ristiriitaisten kuvausteni maailmaan) - kääntyen samalla vähän sivuttain.

Tapaus 2: Jaro

Jarppa osaa tällä hetkellä jo tarjota eri toimintoja, kun lelu menee selkäni taakse. Ja - vielä reilusti enemmän kuin namipalkattuna - ensimmäisenä tarjotaan sitä temppua, mikä tepsi viimeksikin. Jos eilen palkka herui laatikon päälle nousemisesta, eikä tänään ole laatikkoa näkyvillä vaikka mamma seisoo odottavasti lelun kanssa, Jaro improvisoi ja kiipeää olohuoneen pöydälle. Toisin sanoen, jos haluaa alkaa työstämään jotain ihan uutta, kannattaa joko vaihtaa treenipaikkaa edellisestä tai ottaa yksi lämmittelysarja naksuttimella (ja nameilla). Kaikki pikkutarkempi hiominen tehdään tietysti myös edelleen naksuttamalla, mutta vauhdikkaammat jutut palkataan jo etupäässä lelulla. Tosin uusia asioita työstettäessä Jaron viretila nousee hyvin nopeasti niin korkealle, että vaikka paketti näyttäisi muuten pysyvän kasassa, paras yksityiskohtien taju (kuten miltä puolelta keppejä piti mennä) alkaa hämärtyä. Tämä toivoakseni korjaantuu ajan kanssa, kun koira harjaantuu käyttämään päätään myös korkeammilla kierroksilla.

Leluksi Jarolle kelpaa - edelleen - melkein mikä tahansa, mutta erityisesti sen väsyessä vinkuvat pehmolelut sekä arvaamattomasti pomppiva Kong ovat varmimpia hittejä. Tänään kokeiltiin ensimmäistä kertaa uudenkarheaa Kong Wubbaa (miehekkäästi maastokuvioitu, mutta vaaleanpunainen...), joka saavutti heti suurta suosiota. Vaikka se ei pompikaan yhtä hyvin kuin Kong ilman kangaspäällystettä, siinä näyttää olevan mukavan jämäkkä tuntuma suuhun sekä selvästi koiraa viihdyttävä töötti sisällä. Ja ohjaajaa miellyttää se suikalepyrstö, jota voi käyttää pienissä vetoleikeissä. Tosin Jaron suosikkileikki käsittää edelleenkin lähinnä lelun noutamisen, ei niinkään sen repimistä. Lelun kanssa ei käytetä naksua, joka saa koiran unohtamaan lelun kokonaan ja kääntymään vastaanottamaan namia. Sen sijaan palkkasignaalina käytetään "jes" -sanaa. Ainakin yritetään. Jos muistan. Kauhean tarpeelliselta se ei Jaron kanssa tunnu.

Tapaus 1: Jusa

Vielä pari päivää sitten olisin kirjoittanut, että Jusa innostuu kyllä repimään pehmolelua ulkona ja melkein mitä tahansa lelua sisällä, mutta että se ei edelleenkään osaa tarjota toimintoja lelun saadakseen. No, Puuppa yllätti sitten tänään. Otin sen vuorostaan töihin, ja pysähdyin hetkeksi miettimään, siirryttäisiinkö toisille esteille vai jatkettaisiinko vielä putkiharjoituksia, joista olin sen edellisellä vuorolla - muutama minuutti sitten - palkannut sitä Ankalla. Jusa vilkaisi minua, muisti että kun mamma menee passiiviseksi, pitää alkaa itse tarjota juttuja...ja meni putkeen. Ällistyneenä palkkasin sen Ankanrepimisellä. Vaihdoin leikin päätteeksi lelun namiin ja pysähdyin odottamaan - ja kaksi sekuntia tuumittuaan Jusa paineli uudestaan putkeen. Eli osaapas se nyt sittenkin tarjota toimintoja, ja lisäksi näköjään tosiaan tahtoo leikkiä palkaksi!

Jusan lempileluja ovat siis kaikki vinkuvat pehmolelut, joskin se tänään yritti varastaa myös sen Kong Wubban kädestäni. Jos se saisi itse valita, se edelleenkin lähtisi silpomaan leluja itsekseen kentän nurkkaan, mutta onneksi vetoleikit kelpaavat myös paremmin kuin hyvin, ja niitä etupäässä nyt käytetäänkin. "Naksuna" toimii lelun vinkaisu. Sen alkuperäinen tarkoitus oli ihan vain muistuttaa helposti omille teilleen karkaavaa koiraa, että lelu on täällä, mutta "skviik"-äänestä muotoutuikin klikkerin ääntä vastaava "nyt meni oikein, tule repimään" -signaali. Hyvä näin.

Jatkosuunnitelma:

Erityisesti Jusa on yllättänyt iloisesti, olin ihan varma, että tästä ei tule sen kanssa kuin harmaita hiuksia. Joskus on kivaa olla väärässä.

Seuraavaksi hiotaan Jusan taitoja eri toimintojen tarjoamisessa, sillä siinä se on selvästi Jaroa heikompi. Jaron kanssa puolestaan tähdätään siihen, että se oppisi miettimään tekemisiään myös noutoleikin keskellä - ja kokeillaan, oppisiko se arvostamaan myös repimisleikkejä enemmän. Molempien koirien kanssa yritetään saada myös lelusta irrottaminen nopeammaksi ohjaajan passivoituessa. Ohjaaja itse puolestaan voisi aktivoitua sen treeniliivin hommaamisessa, vihdoinkin.

Uusi raportti julkistetaan 15.11., paitsi jos unohdan taas, missä tapauksessa aiheeseen palataan vähän myöhemmin.