perjantai, 17. huhtikuu 2020

Antimassakausi

2 pv paastolla ripulin takia, tänä iltana annettu ruokaa... Prkleen purupalat!

sunnuntai, 12. huhtikuu 2020

Treffit Luukissa

Jusa deittaili Wenlaa. Kuvia?

lauantai, 4. huhtikuu 2020

Jusa hammaslääkärissä VUOSI

Blaa blaa. Kunhan sain päivämäärän ja kellonajan talteen. ALAT 92, paino 18,3 kg - eläinlääkäristä liian vähän.

sunnuntai, 2. lokakuu 2011

Anteeksi, mutta pöydälläni on koira

En aio listata ihan kaikkea, mitä meille on hankittu Pinkyn saapumisen vuoksi, mutta sillä saattaa hyvinkin olla kappalemääränä jo enemmän roinaa kuin faaraokoirilla yhteensä. Ja yllätys yllätys, tavararöykkiö koostuu ensisijaisesti turkkitavarasta. On ammetta, harjaa, kampaa, shampoota, hoitoainetta, kuivashampoota, trimmaussaksia... Kurahaalari. Ei unohdeta kurahaalaria, joka on varmaankin uusi paras ystäväni, viimeistään seuraavan sadepäivän koittaessa.

Hankinnat eivät ilmeisesti ole kuitenkaan vielä ohi. Kuten jo ohimennen tunnustinkin, parilla viimeisimmällä turkinhoitokertalla olen kipannut Pinkyn kyljelleen olohuoneemme pöydälle harjattavaksi, ja toissa iltana nostin sen siihen ajaakseni sen naaman. Eipä siis liene yllätys, että harjakoiramme pikku pääkyssä olohuoneen pöytä on juuri muuttunut "ei tassuja tänne" -alueesta "sopii lojua tässä" -tasoksi. Eilisiltana se pönötti tyylikkäästi pöydällä odottamassa, että koirien ruoka-aika koittaa. Koska en välttämättä halua Pinkyn tekevän samaa, jos meillä on vieraita ja pöydällä on pullaa tai muuta syötävää, meidän on paras mustavalkoistaa sen maailmaa hieman. Ei enää koirantrimmausta ihmisten pöydillä, kiitoksia paljon. Vaikuttaa siltä, että meidän on hommattava jonkin sortin trimmauspöytä.

lauantai, 24. syyskuu 2011

Harrastuspuutos

Vein Jaron viime vuonna HVK:lta voittaman kiertopokaalin takaisin tänä vuonna jaettavaksi. Menossa oli HVK:n 50-vuotisjuhlamaastojen ensimmäinen päivä. Tuli tyhjä olo. Ei siksi, että pokaali lähti (niitä on kirjahyllyssä omaan makuuni jo liikaa), vaan siksi, että siellä oli maastokisat, ja että en ole ollut sellaisissa vuoteen - enkä melkein vuoteen olekaan! Vieroitusoireita, melkeinpä.

Tämä oli oikeasti huonoin koiraharrastuskesä ikinä. Etukäteen kaikki näytti erinomaiselta: Sain valita, että tekisin aamuvuoroja, jotta ehtisin iltaisin agility- ja ratatreeneihin. Olin tyytyväinen, kun vakiokohteideni työvuorot olivat arkisin: viikonloputhan olivat siis vapaana kisoja varten. Ja tarkoitushan oli tehdä monenlaista. Jusan kanssa piti tehdä jälkeä säännöllisesti, ja kokeilla muutamien temppujen opettamista. Jarolle piti yrittää viimeistä maastosertiä, ja hankkia vihdoin se ratakirja. Ja jos olisi kokeillut käydä ulkokisoissa agilityssakin, edes kerran...

Ja tulos? Tein 12-tuntisia ja jopa 18-tuntisia vuoroja, otin vastaan ylimääräisiä keikkoja viikonloppuisin, ja olin niin tolkuttoman väsynyt joka ilta ja vapaapäivä, että hyvät suunnitelmat menivät harakoille. Jusa ei käynyt kertaakaan jäljellä. Jaro ei käynyt kertaakaan ratatreeneissä, ei yksissäkään minkään lajin kisoissa, ja Hyvinkäälle agilitytreeneihin taidettiin ehtiä kolme kertaa. Kas kun ei ne aamuvuorot loppuneetkaan kahteen mennessä, eivätkä torstaitkaan olleet vapaana yhtään niin usein kuin oli sovittu. Vapaapäivien aamuina vein tyypit koirapuistoon juoksemaan, ja muutenkin peruslenkityksestä huolehdittiin, mutta siinäpä se. Morjens vain. Rahaa toki tuli kiitettävästi, mutta ei silläkään kaikki ketutus lähde.

HVK:lta lähtiessäni olin jo vähällä suunnata Tuusulaan pantamessuille purkamaan harmistustani, mutta käänsin sitten kuitenkin Mazdanpaskan keulan kohti kotia. Olisi tentti tulossa maanantaina ja kaikkea. Ja oli vain tukkakoirakin mukana pantoja sovittelemaan sitäpaitsi.