Tämä on video, jollaista ei varmaankaan pitäisi päästää julkisuuteen, jos ei halua menettää mainettaan (toisaalta, sama saattaa koskea muitakin videoitani - ja sitäpaitsi "kunnia menee, mainetta tulee vain lisää"). Treeniä ei ole suunniteltu etukäteen, ja sekin vähä mitä päähän pälkähti koiraa hihnasta ottaessa - mennäänpä treenaamaan vähän hyppyä ja putkea - ehtii muuttua vauhdissa ensin A:ksi, koska Jusa tahtoo. Tämä on kuitenkin itselleni kovin tärkeä ja sydäntä lämmittävä pätkä kahdesta syystä.

Kun Jusa kokeili ensimmäistä kertaa agilitya treenihallissamme, se karkasi saman tien kun laskin irti sen pannasta. Sen piti mennä parin metrin päässä olevalle targetille hakemaan nami - sen sijaan se pyörähti ympäri, löysi kulkuaukon hallin jakavasta aidasta, juoksi suoraan toisen kentän poikki ulko-ovelle, avasi sen ja poistui. Ylipäätään Jusa ei ole luonnostaan tippaakaan kontaktihakuinen, helposti motivoitava tai helposti innostuva koira, joten se, että se tämä itsenäisyyden ruumiillistuma on nykyään hommia tehtäessä niin innoissaan ja yhteistyöhaluinen, tuntuu oikeasti tosi hienolta.

Toinen syy on se, että viime syksynä, kun Jusan maksa alkoi kiukkuilla, eläinlääkäri ei pahimmillaan uskaltanut sanoa, olisiko se hengissä enää jouluna. Mutta joulusta on kuukausia, ja tuossa se on edelleen. Ja suhteellisen hyväkuntoisenakin vielä, sanoisin. Kulta pieni.

Ai niin. Sitäpaitsi katsokaa nyt - se vielä palkkautuu lelullakin, muun hyvän lisäksi!