En opi lukemaan omaa kalenteriani... Jos sunnuntaille on merkitty yövuoro alkavaksi klo 22, se ei tarkoita sitä, että maanantaihin tulisi suhtautua kuin vapaapäivään, ja sopia koiran hoitokäynti aamupäivälle. Onneksi oli avomieskin vapaalla. Värväsin sen kuskiksi, tungin Jusan takakonttiin ja torkuin kakkoskuskina koko matkan Riihimäelle. Ja takaisinkin, toki.

Herra Faarao kipattiin taas tuttuun tapaan hoitopöydälle esittämään kuolevaa joutsenta, tai ainakin kaltoinkohdeltua pientä vinttikoiraa, ja Tiina päästettiin takajalkojen kimppuun. Meillä on kuulkaas koiralla tunnepuolen ongelmia, lähinnä pelkoa persiissä, paljastivat tassut tällä kertaa. Se syy moiseen on vain edelleen hakusessa. Ainoa mitä hyvällä mielikuvituksellanikaan keksin oli, että yövuoroni ovat ehkä Jusalle liian jänskiä. Vaikkei se yksin ole yhtään yötä ollutkaan vaan Hannu ja Jaro ovat aina nukkuneet sen kanssa, ehkä koko porukan pitäisi sen mielestä olla pimeän tullen paikalla. Ei voi tietää.

Nyt yövuorot ovat joka tapauksessa toistaiseksi taaksejäänyttä elämää, kun pitäisi taas siirtyä täyspäiväiseksi opiskelijaksi, joten ehkäpä se tästä. Matkaevääksi saatiin homeopaattista Siliceaa, seuraava hoitokäynti on sitten muutaman viikon päästä. Toivotaan että tämä auttaa tälläkin kertaa.