Pitäisi varmaankin kirjoitella blogiin lyhyempiä muistiinpanoja, mutta useammin. Vaikka tuleehan niitä merkintöjä näinkin - romaani kerran kuussa... No ei sillä, että täällä erityisesti olisi ollut kerrottavaakaan. Joulusta jäätiin henkiin useita kiloja lihavampina. Ja kaikki saivat lahjoja. Koirille ostamani "roadkill"-malliset täytteettömät pehmolelut ovat rikkoneet kaikkien edellisten lelujen ennätyksen, molemmat ovat edelleen ehjiä! (Tosin ne eivät ole koirien saatavillakaan 24/7, mutta eivät ole olleet muutkaan pehmolelut.) Vuodenvaihteen ilotulituksistakin selvittiin. Koiriahan moinen ei ole hetkauttanut koskaan, mutta omistaja tarkkailee sivusilmällä (lue: hysterian partaalla), onko tuo orastava paukkuarkuuden oire, entä tuo... Meillä pitäisikin uudelleenristiä (perinteisesti vuodenvaihteen ajaksi seinään tuupattu) D.A.P. Owner Appeasing Pheromoneksi. En ole ikinä huomannut, että se vaikuttaisi koiriini mitenkään, mutta joka vuosi se yksi pullo on kuitenkin hankittava.

Joulukuun lopussa oli töitä enemmän kuin vinttarinomistajalle sopisi, ja koirien kanssa touhuaminen olikin aika lailla nollissa. Pissalenkeillä käytiin, hip hei. Siihen päälle sitten -20 asteen pakkaset, jolloin jopa arktisia piirteitä omaava Jaro alkoi viihtyä paremmin sohvalla kuin ulkona. Jusaahan on enemmän ja vähemmän pakotettu pihalle lokakuusta lähtien. Kovissa pakkasissa oli tietysti se loistava puoli (siis sen lisäksi, ettei tarvinnut tuntea huonoa omatuntoa, vaikka koirat pääsivätkin vain pissalenkeille töiden vuoksi), että meri meni tukevasti jäähän. Ja kun jäällä tänä vuonna on vielä mukava ja luistamaton lumikerros päällä, meillä on valehtelematta nelikökilometrien kokoinen koiranjuoksutusalue ihan naapurissa! Ei edes haittaa, että muutkin ovat huomanneet tämän. Ruuhkaa ei ole edes viikonloppuisin valoisaan aikaan, jos viitsii vain suunnata valmiiksi tallatuilta poluilta umpihankeen tarpomaan.

Yritän kiltisti vältellä latuja jäälläkin, mutta se ei aina onnistu. Paikallisille individualistihiihtäjille eivät nimittäin pelkät koneellatehdyt ladut riitä, vaan murtsikkaa pitää päästä hinkkaamaan ristiin rastiin muuallakin. Urputtaisin aiheesta "hiihtäjät perkeleet vievät meiltä lenkkimaastot talvisin" enemmänkin, mutta huomasin juuri omia juoksureittejäni tarkistellessani, että lähin pururatamme on merkitty koiraladuksi! Eli hei, jos olisi tosi reipas, voisi ostaa sukset ja lähteä faaraokoirain kanssa sivakoimaan! Merenlahden toisella puolella asuva farkkuharrastaja oli oman korvakoiransa kanssa touhua jäällä jo kokeillutkin (vakoilin rotufoorumilta), ja jopa suositteli muillekin, mutta jotenkin tuntuu, että arvostan henkeäni ja terveyttäni vielä kuitenkin liikaa. Noin niin kuin että tehtiin Jaron kanssa tunnin sauvakävelylenkki, ja sain jalkaterääni lievän rasitusvamman. Ja ei, en ole niin huonossa kunnossa, että se siitä olisi johtunut. Älkää yrittäkö.

Liikumme siis jalan, minä tällä hetkellä kevyesti onnahdellen. Jaro löytää jäällä todellakin sisäisen paimenkoiransa, eikä irtaannu vapaaehtoisesti hetkeksikään. Se hyppii viisi metriä eteenpäin, kääntyy katsomaan, että tulen perässä, nuuskaisee hanskaa, hyppii viisi metriä eteenpäin... Yritin saada sitä liikkumaan vauhdilla vähän pitkäkestoisemmin alkamalla itse hölkätä eteenpäin. Jaro tulkitsi tilanteen peruutuskäskyksi, ja päätyi hyppimään takaperin edelläni. Kestin kymmenen metriä katsoa hölkkävauhdilla edessäni pakittavaa ja katsekontaktia pitävää koiraa, sitten ei pokka pitänyt enää, ja oli pysähdyttävä nauramaan. Ihan hieno ratkaisu sekä canicrossiin että agilityyn tottuneelta koiralta! Luulisi, että yhdessä (oikeinpäin) juokseminen olisi vähän niin kuin selviö jo, mutta ei väkisin. Yritin samaa vielä muutaman kerran, mutta aina samalla tuloksella. Koordinaatio Jarpsilla ainakin on kohdallaan, vaikkei järki ehkä niin toimikaan... Naurun lomassa tuli mieleen, että näyttäisi hyvältä koiratanssissa tuollainen - mutta musiikin sijaan mielikuvitukseni takertui vain visioon Leijonakuninkaan Timonista ja Pumbasta. Josta seurasi uusi totaalirepeäminen. Arvatkaa kumpi on kumpi?

Onneksi jäältäkin löytyy lumi- ja jääpaakkuja, joita viskellä. Liikutetaan koiraa niillä sitten. Kaikista helpointahan olisi, jos voisi ottaa Jusankin mukaan ja antaa koirien juoksuttaa toisiaan, mutta valitettavasti nämäkään neliökilometrit eivät vielä riitä siihen, että uskaltaisin laskea Jusan irti edes yksinään. Saati sitten kaverin kanssa. Jos mennään niin pitkälle selälle, ettei se ole ihan heti rannassa (tai muiden ulkoilijoiden riesana) etsimässä ongelmia, pelkään että se putoaa laivaväylään. Jusa ulkoilee siis fleksissä laduttomissa metsissä. Sellaisiakin ihmeitä täältä onneksi pari kappaletta löytyy.