Meillä ei tapahdu mitään. Opetan Äly & Väläys -kombolle pikkusievästi temppuja keittiön lattialla, ja siinäpä se. Jyväskylän näyttely lähestyy, ja suunnitelmissa oli opettaa Jaro poseeraamaan siihen mennessä ihan itse, mutta jostain syystä ei ole moiseen motivaatiota. On olevinaan paljon hauskempaa opettaa Jusalle sitä espanjalaista käyntiä ja Jarolle agilityn pujottelua. Ja haaveilla uudesta näyttelyremmistä, joka olisi siis jo viides laatuaan meillä. Niistä viidestä yhtä on käytetty yhdessä mätsärissä ja yhtä ei kertaakaan - ja näyttelyissähän on siis 3½ vuoden aikana käyty 9 kertaa (joista 1 mätsäri ja 2 pentuluokkavisiittejä), joten siitäkin voinee päätellä, miten tarpeellinen uusi näyttelyremmi sitten olisi.

Nyt meillä ei ole sitäpaitsi agilityn treenipaikkaakaan, kun Kalasataman kenttä purettiin kuun vaihteessa. Ei sillä, en tainnut ehtiä käydä siellä lokakuun aikana kuin...kerran? En kertaakaan? Baah. Harmistus.

Pieniä suunnitelmia on koiramäärän lisäämiseksi yhdellä jonain kauniina päivänä, ja vielä mahdollisimman miellyttävällä tavalla, mutta siitä on paras kirjoittaa tarkemmin vasta sitten, kun jotain on oikeasti lyöty lukkoon. Faaraokoira se kolmaskin kuitenkin näillä näkymin tulisi olemaan, kaikesta satunnaisesta pk-rotuishaaveilustani huolimatta. Why fix it if it's not broken?!