Koska asuinseutumme on vähän slummia ja Pärrä, aka. Mazdanpaska, saattaa selvästikin varashälyttimettömänä olla houkutteleva kohde liian vähällä aktivoinnilla lojuvalle kansanosalle, käyn tavallisesti joltain lenkiltä palatessamme varmistamassa, että parkkipaikan reunalla on kaikki hyvin. Niinpä kieppasin äskenkin Jaro, aka. Lentävä Tsekki, narunjatkona ajoneuvollamme. Koska koira oli oikomassa suoraan kotiin kulkematta parkkiruudun kautta, huomautin sille, että "hei katos nyt, kun tossa on meidän auto". Jaron ainokainen aivosolu nappasi ainoastaan sen viimeisen sanan ja tulkitsi sen ilmeisesti huonosti artikuloiduksi "autoon" -käskyksi - ja niinpä se päätyi sekunnin murto-osissa hämmentynyt eijjumalauta-kuin-tässä-näin-kävi -ilme naamallaan Mazdan katolle. Kah kun takaluukku oli kiinni, mutta mehän emme anna tällaisten pikkuseikkojen hidastaa. Kun käsky annetaan, silloin toimitaan. Kuuliainen koira.

Henkinen muistilappu: ei vissiin tarttis puhua koirille ihan niin paljoa. Tulee selvästikin sanottua kaikkea hieman tarpeetonta.

Hämmästyttävää kyllä, maalipinta oli nähdäkseni naarmuton ja takalasinpyyhkijäkin jäi vielä paikalleen. Toivoakseni naapurusto on riittävän välinpitämätöntä ollakseen soittamatta poliiseja kuraisia tassunjälkiä jättäneen vandaalin ja hirnuvan omistajan perään.