Suunnitelma B:n mukaan tänä viikonloppuna olisi pitänyt yrittää metsästää Jarolle se viimeinen serti Joensuusta, jonne mudikasvattajaystäväni on yrittänyt meitä houkutella visiitille. Joku oli vain päättänyt laittaa samalle viikonlopulle myös Vinttikoiraliiton erkkarin ja Helsinki International Air Show'n, ja avomiehelle luvattu suunnitelma A vei allekirjoittaneen viimeksimainittuun häppeninkiin. Lauantaina tuli siis bongattua useita (suhteellisen mielenkiinnottomia) pieniä siviilikoneita, viisi Hawkia ja yksi Hornet. Ja yksi ihka-aito akita, vaikkei alueelle lemmikkieläimiä pitänyt päästä. Onneksi kaunokainen ilmestyi paikalle vasta hävittäjäosuuden loputtua, Hornet jytisi sen verran railakkaasti korvatulppien läpikin.

Syy, miksi koirablogiin pitää jaaritella lentonäytöksestä, olkoonkin, että Midnight Hawks -ryhmäkin oli upea, on tietysti se akita. Tämä on ensimmäinen kerta, kun näen japanilaisversion näyttelykehien ulkopuolella, ja tottahan sitä piti seurueelle sitten kommentoidakin. Avomieheni näkemys rodusta oli, että kaunishan se on, mutta kyllä sillä on liian pienet korvat ja lyhyt kuono. Hannulla on selvästi hyvä maku, ellei se nyt ole selvinnyt jo asuinkumppaneistakin.

Seuraavaksi mies valisti tyynesti kahta akitan sukupuolta arvaillutta kaveriaan, että totta kai koirasta kuuluu nähdä jo päästä, onko se uros vai narttu, ja ei, ei siihen tarvitse sitä toista sukupuolta viereen vertailukohdaksi. Vähänkö olin ylpeä. Virallisestihan Hannu mielellään paijailee koiria, ja kuuntelee kiltisti kaikki jorinani niistä, mutta siihen se sitten jääkin. Mitähän muuta tuo on oppinut tässä vuosien varrella, eikä ole kertonut mitään?

Siellä Joensuun puolessa oli kuitenkin muita ihmisiä näyttelykehissä. Ystäväni mudinarttu Falo oli ROP, ja Falon tytär Ronda ROP-pentu. Paljon onnea Helille vielä tätäkin kautta!