Perheen virallinen sairastelija Jusamatti teki oman ennätyksensä siinä, kuinka pitkään se selviää ilman antibioottikuuria. 1½ vuotta taidettiin elellä lääkkeittä (niitä yksiä loppusyksyn silmätippoja ei lasketa - eikä homeopatiaa, koska siihen en usko), mutta nyt katkesi hyvä putki. Loppiaisen tienoilla Jusan maha päätti nimittäin olla enää sietämättä luuaterioita, kiitoksia paljon. Satsi broilerinsiipiä, pari päivää ripulia. Kotikonsteilla (soseruokaa & Canikuria) maha kuntoon ja uusi yritys, samalla seurauksella. Meillä on lattioilla tasan kaksi mattoa, molemmat on nyt sitten pesty nekin - sattuneesta syystä. Eihän siinä auttanut kuin soitella eläinlääkärille, kun ulosteliejussa alkoi olla jo vertakin aika huolestuttavassa määrin.

Koska Jusa ihan loppuvuodesta oireili vähän sitä selkäänsä, pyysin jo aikaa varatessani, että saataisin sen verran reilumpi väli, että ehdittäisiin ehkä sitäkin puolta vilkaista. Vaikka sen välipäivinä lyhentyneet takaliikkeet nyt ovatkin taas venyneet ennalleen, ja muutenkin se riehuu kuin reikäpäinen pentu.

Lekurilla otettiin verinäyte ja Giardia-testi, molemmat ok. Valkosoluja saattoi olla vähän alle viitearvojen, jos ihan oikein käsitin mutta ei niin että asiasta tarvitsisi sillä istumalla mennä paniikkiin. Määrättiin siis koiralle "kevennetty ruokavalio" (lue: ei luita) ja Tylosin-kuuri pariksi viikoksi. Ja siirryttiin sen selän pariin. Koska Jusa antoi oireilematta venyttää takajalkojaan ja painella selkäänsä, eläinlääkäri oli nähdäkseni jopa hiukan epäileväisen oloinen, kannattaako sitä alkaa kuvaamaan - ja joo, olihan se kertomani oirekavalkadi aika pitkälti sellaista "musta tuntuu että ihan kuin" -höperehtimistä. Mutta otettiin nyt sitten yksi sivukuva, ihan varmuuden vuoksi.

Sitten vilkaistiin kuvaa, ja päätettiin ottaa toinen, vähän tarkempi kuva.

Jusan kahden viimeisen lannenikaman välissä on ylimääräistä suhrua, jonka eläinlääkäri tuomitsi toisen kuvan jälkeen fasettinivelten uudisluuksi. Ei hyvä. Eläinlääkärin mielestä viimeinen nikama oli myös liian lyhyt, mutta riittämiin koirien rankakuvia selailtuani alan olla sitä mieltä, että se "epämuodostuma" menee kuitenkin normaalin vaihtelun piikkiin. Ehkä. Ainakin nikama oli (sivusta katsoen) oikean mallinen ja oikeassa asennossa, eikä siitä muuten aikanaan lonkkakuvissakaan, siis toisesta suunnasta kuvattuna, mitään sanottu - joskaan en tiedä, ehtikö joukkokuvausta tehnyt lääkäri mitään muuta katsoakaan kuin sen lonkkanivelen. Ja senkin aika pikaisesti.

Juuri tällä hetkellä Jusa on ilahduttavan oireeton, ja saa villikohtauksia noin joka toisesta asiasta. Niin kuin vaikka sisääntulosta lenkin jälkeen. Kaapissa on kuitenkin purkki Rimadylia (ja Arnicaa...) huonompia hetkiä varten. Näennäisestä terveydestä huolimatta vyöhyketerapeutin mukaan lannerangan alue on edelleen ärtynyt. Samoin kuin muuten nyt myös olkapäät. Se kuulemma voi johtua myös henkisestä järkytyksestä, kyseessä on kuitenkin eläinlääkäristä hartaasti ahdistuva koira, mutta herää silti kysymys, ylittyikö tuon koiran parasta ennen -päiväys kun se täytti kuusi?

Eihän tässä mitään sitten. Omistaja on jo rauhoittunut sen verran, ettei tarvitse Facebookissa määkiä opiaattien perään, ja kykenee taas rationaaliseen ajatteluun. Niissä rajoissa kuin se allekirjoittaneelta yksilöltä koskaan onnistuu. Nyt pienten harmaiden aivosolujen pitäisi keksiä, viedäänkö Jusa Espoon Eläinsairaalaan vai Pieneläinklinikalle ortopedia tapaamaan. Vaihtoehdot ovat vähissä siksi, että noissa paikoissa selkä voidaan tarvittaessa myös magneettikuvata. Haluan nimittäin ihan oikeasti tietää, mitä siellä selässä tapahtuu, miksi, ja mitähän sitä elämällä sitten pitäisi tehdä.

Joskus olisi kauhean kiva olla väärässä, ja viedä tuo eläin lääkärille ihan turhaan. Ei vaan näytä onnistuvan.