Opiskeluihini kuuluu sellaisia pikkujuttuja kuin 12-päiväiset harjoittelujaksot navetassa ja sikalassa. Navettahommia varten suuntasin siis kahdeksi viikoksi Nurmekseen mudiharrastajaystäväni nurkkiin (hää ystävällisesti etsi navetan, jonne kaupunkilaiskarjakko huolittiin törttöilemään - ja huoli sen jälkeen itse samaisen tunarin kotiinsa maleksimaan). Koska olisi ollut hieman epäeettistä jättää Hannu keskenään kolmen koiran kanssa, päätin ottaa sen armottomimman sählän eli Jarojuhanin matkaan mukaan.

Jarppa ei ole koskaa matkustanut junassa. Jarppaa alkaa helposti pitkästyttää, kun mitään ei tapahdu. Kun Jarppaa pitkästyttää, Jarppa määkii. Kovaa. Helsingistä Nurmekseen menee junalla vähintään 7 h. Kaikki katastrofiainekset olivat siis taas koossa!

No ei siinä, lainasin yhtä kokoa omaa kevythäkkiämme pienemmän kevarin lainaan sievältä pieneltä Wenla-farkulta, ja tuuppasin Japasen junaan päästyämme sinne. Ja homma toimi kuin...junan vessa. Jaro nukkui tyytyväisenä laatikossaan (keskellä käytävää - ei siinä junassa sitten ollutkaan sellaista tilavaa ison koiran paikkaa, jonka olin varannut...) Joensuuhun asti, jossa junanvaihdon sijaan hyppäsimmekin hakemaan tulleen ystäväni autoon. Pohjois-Karjalassa 130 km suuntaansa on ilmeisesti sellainen pikkureissu, jonka nyt tempaisee ihan ilokseen milloin vain.

Jahka Jaro pääsi yli siitä tyrmistyksestä, että taloudessa on neljä mudia, joista lähtee kova äänikin sitäpaitsi, niin sillähän oli ihan ratkiriemukasta. Jos olin aamulla navettavuorossa, tulimme kaverini kanssa samaan aikaan kotiin, pakkasimme koirat autoon ja ajoimme jonnekin skuttaan metsäautotielle koiria juoksuttamaan. Oli ne hihnatkin mukana. Autossa. Jos olin navetalla iltavuorossa, otin aamulla mudirouva Falon Jaron seuraksi ja ajelin paikalliselle hiihtokeskukselle, jossa taas otukset irti ja kävelemään 5 km:n reippailulenkki vaaransyrjää pitkin. Itseasiassa alunperin tarkoitus oli katsoa, voitaisiinko jatkaa juoksuohjelmaamme Japasen kanssa tuolla, mutta niillä korkeuseroilla juu ei toivoakaan. Luultavasti Jarostakin oli sitäpaitsi paljon hauskempaa pinkoa irrallaan kuin raahata allekirjoittanutta valjaisiin köytettynä.

Näissä tunnelmissa siis pari viikkoa: